| Vuorten ja tasankojen Jumala, osa2 |
|
|
| Kirjoittanut Francis Frangipane | |
| 07.03.2010 | |
|
Francis Frangipane: The God of the Mountains and Valleys
Lopulta tuli se hetki, kun Herra yhtäkkiä loksautti asiat kohdalleen Joosefin elämässä. Kaikki mitä Joosef joutui kestämään olisi voinut näyttää julmalta ja epäreilulta, jos ei oteta huomioon, että Jumala muovasi Joosefia omia tarkoitusperiään varten. Jumala käyttää kaikkea, mitä joudumme kokemaan, niitä tulevaisuuden päämääriä varten, jotka hän yksin näkee. Emme näe hänen perimmäistä suunnitelmaansa, kun olemme syvässä laaksossa. Meidän tulee muistaa näkymme ja lujasti uskoa siihen, mitä Jumala on luvannut. Aivan samalla tavoin kuin hän salli Joosefin käydä läpi koetuksia, hän antaa meidänkin joutua erilaisiin ristiriitoihin. Hän tietää, että se mitä me olemme elämässämme joutuneet Jumalan armosta kestämään, auttaa toisia heidän elämässään löytämään turvan Kaikkivaltiaan Jumalan siipien suojasta. Esikoiselleen Joosef antoi nimeksi Manasse sanoen: "Jumala on saanut minut unohtamaan kaikki vaivani ja isäni kodin." 1.Moos.41:51. Jumala auttoi Joosefia unohtamaan elämänsä vaikeudet ja tuskat. On jotenkin valtavan ihmeellistä, miten Jumala kykenee kääntämään kaikki asiat hyväksi. Kun Jeesus on mukana elämässämme, tulee varmasti lopulta aika, jolloin Jumala saa aikaan, että unohdamme kaikki menneisyytemme ongelmat. Toiselle pojalleen hän antoi nimeksi Efraim sanoen: "Jumala on tehnyt minut hedelmälliseksi maassa, jossa olen joutunut niin paljon kärsimään." 1.Moos.41.52. Jumala teki hänet hedelmälliseksi juuri niissä ympyröissä, missä häntä oli niin paljon vaivattu. Sinunkin vaivojesi maassa, sinun taisteluissasi, on se paikka, jossa Jumala tekee sinut hedelmälliseksi. Mietipä juuri sitä aluetta elämässäsi, jossa sinulla on ollut pahin kärsimys. Sillä alueella Jumala on tekevä sinut hedelmälliseksi sellaisella tavalla, että sydämesi saa täyden tyydytyksen ja Jumala saa kaiken kunnian. Loppujen lopuksi Jumala tulee koskettamaan monia sen kautta, mitä sinä olet saavuttanut. Tässä maailmassa, joka on niin pinnallinen, Kristus tuo sinusta esiin jotakin, joka on syvää ja elämää sykkivää. Jumala ei ole luvannut varjella meitä laaksoilta ja kärsimyksiltä, mutta hän on luvannut tehdä meistä niiden kautta hedelmällisiä. Varmuudella me kaikki saamme kulkea joskus laaksonpohjia pitkin ennen kuin pääsemme Jumalan meille asettamaan lopulliseen päämäärään. Kun olemme uskollisia hänelle koetuksien keskellä, Jeesuksen Kristuksen luonteen ominaisuudet kehittyvät meidän sisimmässämme ja Kristus löytää meissä ilmaisunsa toisten ihmisten keskellä. Hänen aikomuksensa on muovata sinusta avain, joka avaa Jumalan turvapaikan muita varten. Herra, sinä olet vuorten ja tasankojen Jumala. Tiedän, että sinun uskollisuutesi on minulle kilpi ja suojus. Kiitos, että pelastat minut elämäni ristiriidoilta. Kiitän sinua, että olet minun parantajani ja annat minun unohtaa kaikki menneisyyteni traumat. Auta minua nyt, Jumalani, muistamaan, mitä olen oppinut. Anna minun muistaa, että elämäni kriisit edeltävät aina elämäni rikastumista. Auta minua huomaamaan, että hedelmällisyyteni sijoittuu aina kärsimysteni maahan. Jeesuksen nimessä, aamen. Francis Frangipane Copyright © 2010 Francis Frangipane Julkaistu luvalla. Francis Frangipane toimii pastorina Yhdysvalloissa, Cedar Rapidsissa, Iowassa. Hänen nettisivujensa osoite on www.frangipane.org |
|
| Viimeksi päivitetty ( 10.04.2010 ) |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
| Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa, vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä. 2.Kor.4:2. |
| Sana puhuttelee |
| Päivän saarna |
| Lähetystyö |
| Kolumnit |
| Uskossa |
| Vieraskirja |
| Victoria Boyson |
| Dennis Cramer |
| Francis Frangipane |
| Peggy Kannaday |
| Art Katz |
| Peter Kujala |
| Simo Papunen |
| Wolfgang Simson |
| Rick Warren |
| K.P.Yohannan |